Autoton Berliinissä

Olemme nyt kuudetta viikkoa autottomina Berliinissä. Tiemme muuttopakettiauto Enzon kanssa ovat toistaiseksi erkaantuneet ja se, onko ero lopullinen, jää nähtäväksi. Tällä hetkellä Enzo kuitenkin viettää lepopäiviä Donin vanhempien huomassa Suomessa, jonne Don hänet kesäloman aluksi ajoi Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron läpi...

Kesälomalta palasimme tänne siis lentäen ja siitä saakka olemme olleet julkisen liikenteen varassa. Se ei onneksi Berliinissä ole mikään ongelma, vaikka etukäteen kyllä ajattelin, että henkiseksi ongelmaksi se voi muodostua.

Kyllähän autottomuus vaatii hiukan suunnittelua. Ikeaan ei voi lähteä ex empore perjantai-iltana, mutta se onnistuu ihan hyvin lauantain aamupäiväretkenä. Mitään kovin suurta ei toki voi ostaa, mutta eipä onneksi tällä hetkellä ole tarpeenkaan. Lähikaupasta saa ruokaa ja jos sen tarjonta ei riitä, bussilla pääsee kymmenessä minuutissa isompaan markettiin. Hoon päiväkotimatkaan menee edestakaisin 40-60 minuuttia, mutta ei siitä tässä autoliikenteessä omalla autolla juuri nopeammin selviäisi.

Vaikka asumme berliiniläisittäin ihan pöndellä (=Ringbahnin ulkopuolella ja jossain muualla kuin Prenzlauer Bergissä), kulkee juna viiden minuutin kävelymatkan päästä kotoa kolmesti tunnissa. Bussit vielä useammin. Eli ei tässä oikein voi edes henkistä ongelmaa kehittää.

Suurimpana haasteena lienee se kaupassa käyminen, sillä kovin suuria tavaramääriä ei kerralla pysty kotiin kuljettamaan. Tällä hetkellä hankaluutena on myös se, että kiitos raskauden, minun käteni tuppaavat puutumaan koko ajan ja puutuneilla käsillä ei ihan kauheasti kanneta mitään. Onneksi reppuun kuitenkin mahtuu. Olemme myös ajatelleet kokeilla ruon tilaamista suoraan kotiin. Vaikuttaa siltä, että miltei jokaisella ruokakauppaketjulla on kotiinkuljetuspalvelu, eivätkä ne ilmeisesti edes ole kauhean tyyriitä. Viimeistään siinä vaiheessa kun Taimi syntyy, tuolle palvelulle voisi hyvinkin olla käyttöä.

Hoo taitaa olla meistä ainoa, joka on autoa välillä kaipaillut. Ja nimenomaan Enzoa.
"Minä tahdon sen takaisin. Se on niin rakas," totesi Hoo eräänä päivänä.
Mutta ihmeen sitkaasti Hoo on jaksanut. Sillä auton lisäksi jätimme Suomeen myös Hoon rattaat. Kohta kuusi viikkoa hän on siis kävellyt paikasta toiseen. Vauvaa odottavat kellarissa käytettynä ostetut Emmaljungat, joihin tuli hankittua myös seisomalauta. Saa nähdä, tarvitaanko seisomalautaa ikinä, sen verran reipas kävelijä Hoosta on tullut.

Taidemarkkinoilla

Keväällä onnistuimme kahdesti kävelemään Berliner Domin kulmille museosaarelle juuri, kun siellä oli jonkinlainen taidemyyntitapahtuma päättymässä. Tänään aamulla aloin haikalla tapahtuman perään, vaikka pikainen googletus ei tuottanutkaan tulosta. Koska muutakaan ohjelmaa ei tälle päivälle ollut, lähdimme pienelle retkelle keskustaan katsomaan, tapahtuuko siellä mitään.

Retkemme tuotti tulosta. Kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään satunnaistapahtuma, sillä Berliner Kunstmarkt kokoontuu museosaarella joka lauantai ja sunnuntai kello 11-17. Valitettavasti olen itse joskus tosi huono tekemään ostoksia markkinoilta, joten ihan vain katseluksi ja hengailuksi tämä meni. Hoo onnistui sen sijaan paremmin ja osti pienen sinisen puupöllön, joka muutti hänen "kisutaloonsa" (=Sylvanian Families -talo). Suunnittelin kyllä, että sitten kun Berliinistä lähdön hetki koittaa, voisi esimerkiksi tuolta markkinoilta käydä ostamassa muistoksi jonkun kaupunkiin liittyvän teoksen. Niitä nimittäin oli useammassakin kojussa eri tekniikoilla toteutettuna. Kaiken muun kivan lisäksi.

Hienointa sunnuntairetkemme onnistumisessa oli se, että Hoo jaksoi reippaasti kävellä mukana. Mehän jätimme kesälomalla Suomeen sekä Hoon rattaat, että kunnianarvoisan muuttoautomme Enzo Ferrarin. Toistaiseksi enemmän on tainnut tulla rattaita ikävä, sillä parina päiväkotipäivänä Hoo ehti jo hiukan kitistä, että ei jaksa kävellä. Tänään kaikki meni kuitenkin mallikelpoisesti ja hyvin olemme jaksaneet kauppareissutkin hoitaa julkisilla kulkuvälineillä.

Hoon mahdollisia hätätilanteita varten on nyt kuitenkin helpotusta tiedossa, sillä eilen kävimme ostamassa yhdestä secondhand-liikkeestä vauvaa varten käytetyt yhdistelmärattaat. Kriisitilanteissa voi Hootakin niissä lykkiä, mutta sovitaan ettei sellaisia tule.

Ferrarilla Berliiniin

Olen kahdesti elämässäni irtisanonut vuokra-asunnon niin, etten ole irtisanomishetkellä tiennyt minne muutan.

Ensimmäinen kerta oli vuonna 2010 kun irtisanoin pikkuyksiöni Lahdessa. Jos olisin saanut työpaikan Tampereelta, olisin muuttanut sinne. Koska en saanut, tulin Donin luo Ouluun. Varma tieto muuttokohteesta selvisi siinä pari viikkoa ennen vuokrasopimuksen päättymistä.

Nyt toisella kertaa tiedän kyllä, että helmikuun alussa on oltava Berliinissä, mutta siihen ne yksityiskohdat rajoittuvatkin. Vielä hiukan jännittävämmäksi asian tekee tietysti tuon kolmivuotiaamme olemassaolo. Kaksi aikuista nyt nukkuu vaikka autossa, mutta pikkulapsen kanssa se ei ihan niin vain onnistukaan.

Pari askelta on kuitenkin otettu jo eteenpäin.

Eilen ajelimme Donin kanssa Jyväskylästä Jämsään ostamaan käytetyn pakettiauton. Silloin kun muutin Lahdesta Ouluun, muutto hoidettiin samalla tavalla. Don hankki tuolloin punaisen Ford Transitin ja sillä omaisuuteni roudattiin viidensadan kilometrin päähän. Oulussa Hertaksi nimetty paku myytiin sitten eteenpäin. Berliiniin on tarkoitus körötellä lumenvalkoisella Fiat Ducatolla, joka rekkarikirjainten perusteella nimettiin Enzo Ferrariksi.

Enzon mukaantulo vahvisti myös muuta muuttosuunnitelmaa. Kun aika koittaa, ajamme Enzon laivaan ja matkaamme Travemündeen. Yksi yö vietetään siellä ja seuraavana päivänä huristellaan loppumatka Berliiniin. Väliaikaisasuntoja olen jo toki katsellut, mutta toistaiseksi mikään ei ole vielä varmaa.

Paitsi epävarmuus, ja sitä tästä seikkailusta ei kyllä puutu!