Olemme saaneet viettää täällä pitkää viikonloppua, sillä eilen oli Reformation Day, joka oli Berliinissä pyhäpäivä. Oletettavasti siitä johtuen päiväkoti oli myös maanantaina kiinni, joten Hootakaan ei ole muutamaan päivään tarvinnut kuskata mihinkään.
Siinä vaiheessa kun reilu kuukausi sitten selvisi, että on tällainen pitkä viikonloppu tulossa, aloin suunnitella pientä perhelomaa jonnekin. Kun nyt kerrankin olisi ollut mahdollisuus. Lennot ja junamatkat ja hotelliyöt vain tuntuivat joka paikassa niin kalliilta, että homma kuivui kasaan. Mikä onkin ihan hyvä. Saimme nimittäin viime viikolla Donin kanssa sairastaa kaiketi jonkinsorttista enterorokkoa. Minulla oli jalkapohjissa niin kipeitä laikkuja, että pariin päivää ei tarvinnut kävellä mihinkään. Yhden vuorokauden kärsin elämää suuremmasta päänsärystä, joka kuumeen kera tavoitti myös Donin. Lisäksi viikonloppuna pukkasi sen sortin myrskyn, että olisi saattanut ainakin junalla matkustaminen jäädä väliin joka tapauksessa.
Eilen aloimme olla sen verran kunnossa, että uskaltauduimme retkelle keskustaan. Suuntasimme siis museona toimivaan Nikolaikircheen, jossa on parhaillaan Chiraru Shiotan installaatio
Lost Words. Meikäläisen valokuvauskalustolla ei installaatiosta saanut kovin kummoisia kuvia, mutta hieno se oli. Kuten myös itse kirkko, joka on Berliinin vanhin kirkkorakennus. Sitä ei kyllä sisältä meinaa huomata, sen verran hyvässä kunnossa kirkkoa on pidetty.
Taide herätti myös keskustelua seurueessamme. Donille tuli siitä mieleen kalaverkko, minulle hämähäkinseitti ja Hoolle mustikoita, mansikoita ja
klemettiinejä. Varmaankin sen vuoksi, että olimme juuri ostaneet verkkopussukallisen klementiinejä kotiin...
Kyldyyriannoksen jälkeen Hoo, jolla on
aina nälkä paitsi ruokapöydässä, alkoi kitistä ruokaa. Erinäisten seikkailujen
(mm. Trabant-safarille vilkuttamisen ja pankkiautomaatin etsinnän, joka on yllättävän vaikeaa ottaen huomioon kuinka monessa paikassa täällä kelpaa vain käteinen), löysimme Kastanienalleelta viihtyisän vietnamilaisravintolan. Hoo alkoi olla väsynyt ja riehakas, mutta jaksoi jäätelönkiilto silmissään taivaltaa ruokailun jälkeen vielä ennalta tuttuun jäätelöpaikkaan mansikkajäätelölle. Minä ja Don jaoimme siellä taivaallisen hyvän vegaanisen porkkanakakkupalan, joten on pakko suositella
Oak & Ice -kahvilaa Prenzlauer Bergissä.
Hoo, joka edelleen nukkuu makoisia päiväunia
(1,5-3 h), on viime aikoina heräillyt aamuisin ikävästi jo ennen kuutta. Ajattelimme siis kokeilla, josko hänelle riittäisivät unet kotimatkalla bussissa. No, emme ikinä päässeet bussille asti, sillä Hoo sammui Donin syliin saman tien kun pääsimme metroon. Ajelimme siis U2:lla melkein päätepysäkille asti ja Hoo veteli puolen tunnin unoset metron kilinästä ja kolinasta välittämättä. Sen jälkeen pieni jalka nousi taas kepeästi ja olimmekin kotona vasta hämärän alkaessa laskeutua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti