lauantai 4. marraskuuta 2017

Berliinin pandat


Tänään pääsimme lopultakin retkelle eläintarhaan. Tarkemmin sanoen Zoohon, sinne missä ne pandat majailevat. Tavoitteena oli ehtiä paikalle heti kun Zoo aukeaa, mutta totta kai Hoo tänään nukkui poikkeuksellisesti miltei puoli kahdeksaan, joten suunnitelma ei ihan pitänyt. Mutta ei se onneksi haitannut, sillä mukavan väljää eläintarhassa oli silti puoleen päivään asti. Paitsi tietenkin siellä panda-aitauksella, mutta se nyt ei ollut kovin yllättävää.

Aikamoinen valtakunta pandoille oli rakennettu. Näimme edellisen berliiniläispandan Bao Baon häämatkalla vuonna 2012, eikä hänellä kyllä ihan samanlaista lukaalia ollut. Meng Meng ja Jiao Qing olivat tänään molemmat syömäpuuhissa, toinen uppoutuneena bambukekoon niin, että nenänpää välillä vain pilkahti.



Hoolle tämä eläintarhavisiitti oli jo peräti viides tässä kaupungissa. Hassua kyllä, perheenä olimme eläintarhassa yhdessä vasta toista kertaa. Ajoituksessamme oli kenties pientä laskelmointia, sillä kolmivuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja Hoo on kolmivuotias vielä viikon verran. Passi oli varmuuden vuoksi mukana mutta ei Hoon ikää kukaan kyseenalaistanut.


Pandojen lisäksi Hoo oli innostunein silityspaikan vuohista. Niitä kyseltiin moneen otteeseen ja aika pitkään lampaiden ja vuohten kanssa menikin touhutessa kun lopulta sinne asti pääsimme. Kymmenellä sentillä sai automaatista ostaa kourallisen ruokapapanoita ja Hoo oli hepulissa ruokkiessaan eläimiä. Välillä vuohia ja lampaita piti luonnollisesti halailla ja ne tuntuivat ymmärtävän hyvin vaihtokaupan periaatteet. Ainakin elukat, jotka eivät ruokaa saaneet, eivät olleet kovin innokkaita siliteltäviä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti