perjantai 1. syyskuuta 2017

Kolme viikkoa päiväkodissa

Sinne humpsahti kesä.
Eilen lämpömittari näytti + 28°C, tänään enää + 16°C. Hirveä kylmyys siis.

Hoo on nyt ollut kolme viikkoa päiväkodissa. Se on sujunut vaihtelevasti. Viime tiistaina kokeilimme ensimmäistä kertaa maksimiaikaa eli seitsemää tuntia. Hoo väitti nukkuneensa päiväunet, toisaalta hän myös väitti avanneensa silmiä koko ajan... Iltariehakkuuden perusteella uskoisin jälkimmäistä väitettä enemmän. Viisi tuntia tuntuu siis olevan sopiva aika päiväkoteiluun tässä vaiheessa.

Hoo on saanut muutaman ystävän ja Tessa ja Vasilika ilahtuvat aamuisin silmin nähden kun Hoo tulee. Ruoka on Hoon mukaan yleensä makoisaa ja leikit sujuvat hoitajan mukaan kivasti. Pissalle Hoo menee vasta äärimmäisessä hädässä, ihan niin kuin kotonakin. Välillä Hoo yrittää kovasti selittää jotain suomeksi, mutta eihän sitä kukaan ymmärrä. Itse hän kommunikoi hienosti viittomalla ja osoittelemalla. Ulkoleikeissä on tullut uusia mustelmia kinttuihin, mutta se kai tarkoittaa vain sitä, että on leikitty ahkerasti. Hiekan määrä kengissä lienee myös suhteessa leikkien kivuuteen. Aamuherätykset hiukan ennen seitsemää sujuvat ihan kivasti (paitsi vanhemmilla), mutta eron hetket päiväkodilla ovat tällä viikolla olleet raskaita. Muutaman kerran Hoo on pitänyt väkisin erottaa minusta, mutta ei itku ole kuulema kauaa kestänyt. Hakiessa päiväkodilla on ollut iloinen ja hyväntuulinen lapsi, joka puhua pulputtaa koko matkan kotiin.

Minua päiväkodille reissaaminen kahdesti päivässä on tainnut rasittaa eniten. Liikuskelu alkuviikon helteissä on ollut aika verkkaisaa, mutta tänään sain onneksi levätä aamun, kun Don uskaltautui viemään Hoon.

Ja mitenkä se eron hetki isin kanssa sujui?
Täysin ilman itkua ja parkua.

Niinpä tietysti.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa sujuvalta päivähoidon alulta! Kohta Hoo jo puhua pulputtaa muutakin kuin suomea sujuvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään jopa minä onnistuin jättämään Hoon hoitoon ilman, että hän kehitti mitään draamaa. Veikkaan, että parin viikon päästä homma sujuu jo kuin itsestään. :) Ja kyllä se kielikin sieltä tarttuu, muutamia sanoja Hoo jo osaa mutta ei aina rohkene niitä käyttämään.

      Poista