perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäismunapuita ja pääsiäislampaita


Tänne Berliiniin on pääsiäisen ajaksi luvattu lähinnä sadetta, joten kun tämän päivän ennuste oli vielä poutaisen puolella, lähdimme aamupäivällä retkelle Britzer Garteniin. Yritimme keksiä vaihtelun vuoksi jotain muuta retkikohdetta, mutta kun tulin möläyttäneeksi Hoolle jotakin kukkapuistosta ja eläimistä, oli päivän ohjelma lukkoon lyöty. Valinta osoittautui sikäli oivalliseksi, että kylmähkön ilman ansiosta puistossa oli mukavan väljää. Portilla ei tarvinnut jonottaa ja seurana oli pitkän aikaa pääasiassa eläkeläisiä.



Edellisellä kerralla emme päässeet eläinaitauksille asti, mutta nyt suuntasimme sinne heti ensimmäisenä. Pikkukilejä löytyi ainakin kymmenkunta ja niiden emojen lisäksi pari vuohta, kanoja, kukko ja pupuja. Hoo olisi tietysti halunnut päästä silittämään kaikkia eläimiä ja koska se ei ollut mahdollista, mielenkiinto pysyi yllä ehkä minuutin. Siitä huolimatta eläimiä on muisteltu vielä kotiintulon jälkeenkin. Eniten hän piti kuulema "lampaista, kanoista, lepakoista ja pupuista". Se miten lepakot pääsivät listalle, on pieni mysteeri.



Hassuinta puistoretkellä oli se, että lopultakin löysimme tulppaanit. Niistähän Britzer Garten lienee kuuluisa ja niitä me ensimmäisellä kerralla silloin viisi vuotta sitten menimme sinne etsimäänkin. Ja tosiaankin vasta tänään löysimme sen kulman puistosta, jossa tulppaaneja eniten tuntuu olevan. Kaikki eivät vieläkään olleet kukassa, mutta hyvällä alulla kukinta näytti olevan.

Siellä tulppupenkin vierellä kykkiessäni opin myös uutta: hyasintteja on olemassa monissa muissakin väreissä, kuin niissä suomalaisjouluisissa valkoisissa, vaaleansinisissä ja vaaleanpunaisissa. Suosikkini oli herkullisen tumma violetti, mutta siitä en tietystikään saanut kunnollista kuvaa otettua.



Saksalaiset pääsiäisperinteet eivät ole vielä kokonaisuudessaan minulle auenneet, mutta tämä muovisten pääsiäismunien ripustaminen puihin on käynyt jo tutuksi. Niitä on riippunut liki kuukauden verran talojen pihapuissa ja yritin jo itse miettiä, miten ylettäisin ripustamaan munasia parvekkeemme edessä kasvavaan puuhun. Onneksi se on jäänyt miettimisen asteelle, sillä lopputulos ei puun ja parvekkeen välimatkan huomioon ottaen olisi ollut kovinkaan kaunis.

Britzer Gartenissa iloisen värikkäitä pääsiäismunapuita oli pitkä rivi.
Selvisipä sekin, missä pääsiäismunat kasvavat...

2 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan näytä kuvissa kylmältä, vaan pääsi hyvin kevättunnelmiin. Upeat tulpaanit ja suloinen tuo pääsiäismunapuu. Teidän täytyy tuoda perinne Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä olisi kyllä kiva lisä Suomen kevääseen!

      Poista