Sivut

tiistai 10. tammikuuta 2017

Tuntemuksia

"Joko sua jännittää?"
"Miltä nyt tuntuu?"
"Ootko jo innoissasi?"

Viimeiset pari viikkoa on saanut näihin kysymyksiin vastailla tasaisen toistuvaan tahtiin. Aina vastaaminen on ollut yhtä hankalaa, sillä en minä tiedä. Miltä se nyt tuntuu, kun pistää koko elämänsä pakettiin (tai pakettiauton konttiin) ja muuttaa vailla turvaverkkoa maahan, jonka kieltä ei juuri osaa...

Luulisin, että nämä tämmöiset prosessit menevät aina tietyllä kaavalla. Ainakin minulla.

Ensimmäisessä vaiheessa tunteet ovat suurimpia. On huikeaa innostusta uudesta mahdollisuudesta ja musertavaa epätoivoa siitä, ettei se ehkä toteudukaan. Tämä vaihe jää suurimmalta osalta näkemättä, koska siinä vaiheessa nämä elämää mullistavat asiat eivät yleensä ole vielä julkisia. Tässä vaiheessa asiasta haluaisi tietysti puhua kaikkein eniten.

Toisessa vaiheessa realiteetit alkavat paljastua. Todellisuus pyrkii esiin ja läpsimään poskille. Entä jos rahat eivät riitä? Mitä jos siellä on ihan kauheaa? Kun en osaa kieltäkään. Mitä jos lapsi ei sopeudu? Tai sukulaiset ja ystävät hylkäävät eikä kukaan tule ikinä käymään? Mistä löytää asunnon? Entä jos se on ihan kauhea? Ja siellä on se byrokratiakin... Mitä jos jäämmekin sinne loppuiäksi? Tuntuuko vuoden jälkeen mikään paikka enää kodilta? Millaista on palata Suomeen? Oppiiko lapsi kielen? Miten lapsen kielitaidon saa pysymään yllä Suomessa? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Loputon järkevien ja järjettömien kysymysten tulva, joista onneksi moneen löytyy vastaus kun vaan jaksaa googlata. Tässä vaiheessa tulee myös se luovuttamisen helppous. Että jospa vaan annetaan olla. Onhan se hirveän vaikeaa ja taloudellisesti epävarmaa ja kotona on sitten kuitenkin ihan kivaa.

Kolmas vaihe taitaa olla se, kun asiasta tulee julkinen. Silloin alkaa tuntua, että sitä ei voi enää pysäyttää. Junan kyytiin on noustu eikä siinä nyt oikein voi ruveta hätäjarruakaan enää vetämään. Tässä vaiheessa alkaa tippua muilta niitä kysymyksiä, jotka ovat alkuun hyvin konkreettisia. Se on ihan hyvä, koska silloin joutuu itsekin miettimään vielä niitä asioita ja hoksaa jotain ihan uusiakin juttuja.

Nyt taidamme olla neljännessä vaiheessa. Siinä, kun kaikki tietävät mitä tulee tapahtumaan ja monet asiat alkavat olla selviä. (Ja tosi monet eivät vielä yhtään sinne päinkään.) Tämä on kai se varsinainen miltäs nyt tuntuu -vaihe, joka ei itse asiassa tunnu enää juuri miltään. Päätös on tehty. Pyörät pyörivät. Ei tässä kohtaa ole aikaa miettiä miltä minusta nyt tuntuu muuttaa Saksaan. Minä muutan Saksaan ja katson sitten siellä, miltä se tuntuu. Jännittääkö se? No ei suuremmin, enemmän olen jännittänyt vaikkapa esitelmien pitoa koulussa tai hammaslääkäriin menoa. Olenko innostunut? En erityisemmin, se suurin innostusvaihe oli jo viime keväänä.

Ja toki nämä vaiheet kerrostuvat ja limittyvät ja aaltoilevat ja lainehtivat päivästä ja hetkestä toiseen. Yhtä kaaostahan tämä juuri nyt on, pään sisällä sekä muuttolaatikoiden keskellä.

5 kommenttia:

  1. Ihan pieni huomautus tästä blogin leiskasta. Ainakin Mac+Chrome yhdistelmällä teksti rivittyy hassusti tuonne kuvan oikeaan reunaan niin, että sitä on hieman haastava lukea, kun on 1-3 kirjainta per rivi. Esimerkki:
    "Jo
    ko
    su
    a
    jän
    nitt
    ää
    ?"
    Tarkoitus olis varmaan, että teksti alkaisi vasta kuvan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi halvattu... vanhoihin blogeihin ilmestyi jossain vaiheessa tuo "ominaisuus" en tiedä miten, mutta täällä ei mulla sitä näy. Säädetäänpä vähän kuitenkin...

      Poista
    2. Nyt on säädetty, hihkaise jos vielä löytyy hassuuksia!

      Poista
  2. "Ei tässä kohtaa ole aikaa miettiä miltä minusta nyt tuntuu muuttaa Saksaan. Minä muutan Saksaan ja katson sitten siellä, miltä se tuntuu." Hyvin sanottu, ihan sama tunne täällä. Palataan siis fiiliksiin myöhemmin :D Oikein hyvää muuttoa!

    VastaaPoista