maanantai 6. marraskuuta 2017

"Tää on silti helvetin hieno matka"

Viime joulukuussa kirjoitin kaukokaipuusta.
Siitä, miten jo kymmenvuotiaana kaipasin lähtemistä ja menemistä ja liikettä.

Nyt olemme olleet yhdenlaisessa liikkeessä yhdeksän kuukautta.
Miltä se on tuntunut?

Se on tuntunut hyvältä.
Don varoitteli etukäteen, että kyllä se arki tuntuu arjelta Berliinissäkin.
Totta kai tuntuu, mutta se on silti arkea Berliinissä.

Perunat ovat oudon makeita, voi enimmäkseen suolatonta eikä currywurst oikeasti ole kovin hyvää. Kieltä haparoivasti puhuvana on vaikea kommunikoida ihmisten kanssa. Byrokratia on outoa. Monet asiat vaikeita ja siksi uuvuttavia. Jokaisen nurkan takana on syöpäkääryleen käryttelijä.

Mutta.

Se ihana mutta.

Tämä on ollut ensimmäinen asuinkaupunkini, josta en ole kaivannut pois.
Se lapsesta asti vaivannut liikkumisen pakko on pysähtynyt.
Olen ollut yksin mutta en yksinäinen.
Toki vieraita on käynyt paljon, mutta muina aikoina en ole kaivannut ketään.

Berliini on riittänyt minulle ja kai minäkin sille, vaikka vaikea siitä on sanoa. Sillä ei se välitä. Se oli täällä kun tulin ja tänne se jää minun jälkeeni eikä se jää minua kaipaamaan. Välillä se on ollut välttelevä ja vastahankainen. Etenkin alussa, kun etsimme asuntoa ja kävelimme kaduilla ja katselin sisään ikkunoista. Että toisilla täällä on koti, mutta meitäkö sinä et halua? Miksi et halua? Kyllä se loukkasi, vaikka ei Berliini sitä tahallaan tehnyt. Se on kuin iso kissa, joka laiskana makaa auringossa ja liikahtaa vasta kun itse tahtoo.

Berliini on suuri kaupunki. Valtava. Mutta se mahtuu taskuun kun oikein käpertyy. Se kutistuu kartaksi, jonka äkkiä alkaa osata ulkoa.

Bussi 166 ajaa Schöneweiden asemalta Boddinstrasselle, joka on U8-linjalla. Hermannstrasselta lähtiessä heti Leinestrassen jälkeen. Sinne menimme kun ensimmäistä kertaa tapasimme toisen expat-äidin lapsineen. Siellä tiet päättyvät Tempelhofin lentokentälle, jonka lounaislaidalta pääsee junalla Südkreuzin asemalle, josta on lyhyt kävelymatka Ikeaan. Ja sieltä pääsee myös junalla Prahaan. Südkreuzista voi ajaa RE-junalla Potsdamer Platzille, josta jo jaksaa kävellä Brandenburgin portille. Jos on oikein reipas, voi sieltä kävellä edelleen Unter den Lindeniä pitkin museosaarelle (jossa olevan Berliner Dom -tuomiokirkon edessä pulu kakkasi Donin päälle kun olimme häämatkalla. Uskon sen olleen jumalallinen kosto siitä, että Don ei suostunut maksamaan pääsymaksua kirkkoon) ja Alexanderplatzille. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Sellainen kartta minulla on päässäni. Asemia ja katuja ja kahviloita ja ravintoloita joiden mukaan on helppo suunnistaa tässä pienessä ja pikkuisessa kylässä, johon jotenkin kummassa mahtuu yli kolme miljoonaa asukasta.

Täällä olen ollut kotonani ja täällä asunnosta on tullut parempi koti, kuin monesta aiemmasta. Seitsemänkymmentäviisi neliötä kolmena huoneena on ollut aivan sopiva. Valkoiset seinät ovat kerrankin tuntuneet omilta ja kylpyammeesta on tullut nelivuotiaan suosikkipaikka.

Kuten kaikki sadut, tämäkin päättyy aikanaan.
Helmikuussa.
Me olisimme jääneet, mutta muut päättivät toisin.
Berliininmunkkivuosi jää vuodeksi, vaikka siitä olisi hyvin voinut tehdä kokonaisen elämän.

Ajoitus on surkein mahdollinen, mutta kai se muutto parikuisen vauvan kanssakin onnistuu.
Mutta miltä tuntuu Oulu Berliinin jälkeen? Miltä mikään tuntuu Berliinin jälkeen?

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta kokemukselta! Harmi, ettei se nyt jatku, mutta kuka tietää, vaikka joskus myöhemmin päätyisitte Berliiniin uudestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mahtavaa on ollut, vaikka raskaus onkin aika lailla hidastanut kaupunkiin tutustumista. Nyt just tuntuu, että ei kyllä enää toiste jaksa muuttaa vieraaseen maahan, mutta mistäpä sitä koskaan tietää... :)

      Poista
  2. Löysin blogisi vähän viime tingassa näköjään. Toivottavasti jätät sen luettavaksi tai jatkat Oulun-jutuilla, jos niikseen tulee. (Bisketistä saa parhaat laskiaispullat mutta mikäs munkkitilanne olikaan? En enää asu synnyinkaupungissa.)

    Ymmärrän niin tuon lähtemisen palon jakotiutumisen juuri Berliiniin! Jaksamista muuttohaikeuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja kiva että löysit blogini! Aivan varmasti jatkan bloggaamista muodossa tai toisessa. En ihan vielä tiedä millä tavalla, mutta en taida tästä hommasta eroon päästä. :)

      Poista