Sivut

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Frau Hemchenin sairauskertomus

Heinäkuu vaihtui sairastelun merkeissä. Jostain tarttui matkaani angiina ja sitä on nyt paranneltu antibioottien voimin. Olen myös päässyt tutustumaan laajemmin saksalaiseen terveydenhuoltoon, joten pitäähän sitä avata sanainen arkkuni senkin suhteen.

Suomesta lähtiessä pyysin terveyskeskuksesta mukaan eurooppalaiset lääkemääräykset astma- ja kilpirauhaslääkityksilleni. Kesäkuun puolella havahduin Thyroxin-purkin tyhjyyteen ja suuntasin reseptin kanssa apteekkiin. Siellä minulle selvisi, että Saksassa reseptit ovat voimassa ainoastaan kolme kuukautta. Suomessa joulukuussa kirjoitetuista resepteistä ei siis ollut enää muuhun kuin paperilennokkimateriaaliksi.

Siinäpä sitä sitten tuskailin tyhjän pilleripurkin ja turhien reseptien kanssa. Mutta ihan hyvä niin, se nimittäin sai minut lopulta liikkeelle Hausarztin etsimisen suhteen. Täällähän ei terveyskeskuksia ole ja jokainen saa mennä sille lääkärille, jolle itse tahtoo. Minulle vauva-asioita hoitava gynekologi oli onneksi jo suositellut erästä tohtori Schneideria, jolla piti kielitaito riittää englannin puhumiseen. Suuntasin siis apteekista tohtori Schneiderin vastaanotolle, selitin respassa asiani hyvin huonolla saksalla ja pääsin miltei saman tien tohtoria tapaamaan. Eurooppalainen sairausvakuutuskortti oli tohtorille vähän uusi tuttavuus, mutta hetken asiaa selviteltyämme asia oli hoidossa. Tohtori Schneiderista tuli minun omalääkärini, hän kirjoitti reseptin puuttuvalle lääkkeelle ja otatti asiaankuuluvat verikokeet. Sitten vain reseptin kanssa ulos ja apteekkiin. Hyvin helppoa ja sujuvaa. Ei jonottelua eikä ajanvarausta.

Toinen sairaanhoidollinen elämys oli viime sunnuntaina kun julmettu kurkkukipu pakotti minut lähisairaalan päivystykseen. Englantia puhuva hoitaja tilattiin paikalle välittömästi, hän otti tietoni ylös ja teki mittauksia. Odotushuoneessa ehdin olla viitisen minuuttia, ennen kuin lääkäri kutsui luokseen. Leppoisasti selvittelimme tautini laatua ja sitten tohtori Becker haki näytepakkauksen antibioottia. Varsinainen lääkeresepti minun piti vielä maanantaina hakea omalääkäriltäni. Tohtori Schneiderin ovessa tosin oli lappu, että hän on lomalla. Siinä vaiheessa hiukan alkoi siepata, mutta onneksi lapusta löytyi myös tieto sijaisista. Taapersin nelisensataa metriä toisen lääkärin vastaanotolle, jossa taidokkaasti saksaksi esitin asiani, täytin parit kupongit, odottelin ehkä vartin ja sain antibioottireseptin käteeni. Siitä vielä apteekkiin toteamaan, että kymmenen päivän antibioottikuuri maksoi minulle tasan nolla euroa.

Tämä saksalainen valinnanvapaussysteemi on siis toistaiseksi toiminut erinomaisesti. Toki se vaatii vähän tällaista harrastamista, eli lääkärin omatoimista etsimistä ja paikasta toiseen ravailua kun kaikkia asioita ei hoideta saman katon alla. Sanoisin kuitenkin, että systeemi on varsin joustava. Omalääkärilläni on (silloin kun hän ei ole lomalla) viitenä päivänä viikossa Sprechstunde, eli ajanjakso jolloin vastaanotolle voi mennä ilman ajanvarausta. Odottelemaan joutuu sen minkä joutuu. Eivätkä nämä resepteillä ostettujen lääkkeiden hinnat toistaiseksi ole tosiaankaan päätä huimanneet.

Ilmaistahan tämä toki ei ole. Tai kyllä se näyttää siltä, mutta mikäpä nyt maailmassa ilmaista olisi. Itse olen kaikista gynekologi-, hammaslääkäri-, omalääkäri- ja päivystyskäynneistä joutunut toistaiseksi maksamaan ainoastaan niskapoimu-ultran (147 euroa). Tai ainakaan muita laskuja ei ole postiluuusta tupsahtanut. Kaikki muu on mennyt KELAsta saatavan eurooppalaisen sairausvakuutuskortin kautta Techniker Krankenkassen, eli yhden paikallisen sairauskassan, maksettavaksi. Loppupeleissä siis Suomen valtion maksettavaksi. Ja suomalaisten veronmaksajien. Jos tämä visiittimme täällä Berliinissä olisi pitempi, eli tulkittavissa pysyväksi muutoksi, joutuisimme maksamaan itse sairausvakuutusmaksut Krankenkasselle. Ja se ei ole erityisen halpaa, rahaa menisi useita satoja euroja kuukaudessa.

Olen siis ollut enemmän kuin tyytyväinen täkäläiseen systeemiin, jahka siihen sisälle pääsin. Ainoa suurempi miinus tulee siitä, että sairaalan päivystyksessä eivät osanneet nimeäni kirjoittaa oikein. Eivät, vaikka passista katsoivat. Mutta ei anneta sen haitata, Krisi Hemchen olkoon saksalaisnimeni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti