Treptower Park ja neuvostomonumentti

Täällä Saksassa on tänään isäinpäivä. Meillä sen juhliminen jäi varsin olemattomaksi, mutta tulipa Donille kuitenkin vapaapäivä töistä. Aamulla, kun aurinko vielä paistoi ja oli lämmin, keksimme lähteä retkelle Treptower Parkiin, joka on noin parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä meiltä.  Matkaan tosin meni ainakin tuplasti se aika, sillä lähikatu oli suljettu jonkin poliisihässäkän (ehkä kolari?) vuoksi ja bussia ei näkynyt eikä kuulunut. Berliinin joukkoliikennehän toimii erinomaisesti ja on nopeaa, mutta kun tulee joku hässäkkä, sitten kestää.

Lopulta pääsimme kuitenkin junalla kohteeseen ja aurinkokin alkoi olla pilvessä. Mitään kovin ihmeellistä Treptower Parkin joenpuoleisessa osassa ei sinänsä ole, kunhan vain on isohko vihreä alue. Hoo, jonka kanssa vihdoinkin uskaltaa lähteä tällaisille retkille ilman rattaita, juoksenteli kuitenkin tyytyväisenä ympäriinsä, ihmetteli suihkulähdettä ja keräili kasveja. Jännitävämmät nähtävyydet löytyvät kuitenkin puiston etelälaidalta.

Treptower Parkin läpi kulkee Puschkinallee, jonka etelänpuoleisessa puistossa on suurin Berliinin kolmesta neuvostomuistomerkistä. Wikipedian mukaan se on myös koko Saksan suurin neuvostosotilaiden hautausmaa.

Monumentti on kieltämättä häkellyttävä. Isoissa kivipaasissa on sitaatteja Stalinilta ja koko alueen perällä seisoo valtavan kokoinen lasta kannatteleva neuvostosotilas, jonka miekka on kalauttanut halki hakaristin. Toiseen suuntaan katsoessa kaukaisuudessa sojottaa luonnollisesti alati valvova isoveljemme, Alexanderplatzin tv-torni.

Huomasin pohtivani monumentin äärellä sitä, mitä meidän ajatamme jää jäljelle. Ei ole diktaattoreita (mikä on toki pelkästään hyvä!) rakennuttamassa valtavia, ajasta ikuisuuteen säilyviä muistomerkkejä, mutta eipä niitä juuri tehdä muutenkaan. Onhan se tavallaan sääli. Itse katson näitä monumentteja aina taiteen kautta enkä jaksa lakata ihmettelemästä sitä, miten hienoja rakennelmia ihmiset saavat aikaan, kun siihen tarjotaan resurssit. Olkoonkin, että syyt teosten takana voivat monesti olla hämmentäviä, äärimmillään jopa vastenmielisiä.