sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ei ihan munkkivuosi

Pääsiäisviikonloppuna toisten ihmetellessä suklaamunista kuoriutuvia yllätyksiä, me saimme ihmetellä vähän toisenlaista yllätystä. Kävi nimittäin ilmi, että saamme täältä Berliinistä aikanaan mukaamme pienen matkamuiston, tai ehkä pikemminkin joululahjan. Jos kaikki menee hyvin, Hoosta tulee nimittäin joulukuussa isosisko.

Ensiajatus oli, että pitäisikö tässä nyt itkeä vai nauraa. Enemmän taisin nauraa, eihän tämä nyt suunnitelmaan kuulunut millään lailla, etenkin kun olimme aika pitkälle jo vakuuttuneita siitä, että Hoo tulee jäämään ainokaiseksemme.

Mutta näillä nyt mennään. Tai mennään ja mennään, sillä itsehän olen ollut aika lailla toimintakyvytön raskaustestin tekemisestä asti. Tai itse asiassa jo ennen sitäkin. Jos alkuraskaudessa voi jotakin vaivaa olla, niin minulla on kyllä tainnut olla ne kaikki. Väsyttää, paleltaa, kuvottaa, pissattaa, nenä on tukossa, sydän tykyttää... ja mitähän vielä. Oksentaa ei ole tarvinnut, mutta esimerkiksi kaupassa käynti on välillä kohtuullisen vaikeaa, sillä ruokien näkeminen ja ajatteleminenkin kuvottaa. Erityisen hauskaksi kaiken tekee se, että Hoota odottaessa olin väsynyt ja peleleva ehkä kaksi viikkoa alussa ja sen jälkeen ei ollut minkäänsorttista vaivaa.

Berliininmunkkivuotemme sai siis aika yllättävän käänteen. Mutta eiköhän tästäkin selvitä, tuleepa tutustuttua kulttuuriin koko rahalla. Vaikka voihan tässä vielä tulla suomalaista neuvolajärjestelmää ikävä, sen verran erilainen systeemi Saksan maalla on...

12 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Ihana uutinen. Minulla on puolituttuja Saksassa ja siellä on oikein hyvä neuvolajärjestelmää vastaava systeemi ainakin heidän mielestään.

    Vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, toistaiseksi on ihan hyvin tultu toimeen täkäläisen systeemin kanssa. Vaikka kyllähän se aina jänskättää, kun on uutta ja ihmeellistä.

      Poista
  2. Paljon onnea! Aikamoinen yllätys varmasti, mutta olen myös kuullut pelkkää hyvää saksalaisesta terveydenhuollosta raskaus- ja synnytysasioissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli todellakin yllätys. Mutta eiköhän saksalaiset saa yhden suomalaisvauvankin maailmaan. :)

      Poista
  3. Onneksi olkoon! Kyllä varmasti yllätys kääntyy kokonaan iloiseksi jossain vaiheessa. Erityisesti Hoolle ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tämä iloista on, ajoitus vaan on, hmm, hauska. Hoon puolesta iloitsen itsekin, vaikka varmasti tulee kaikenlaista kitinää jossain vaiheessa... :)

      Poista
  4. Paljon onnea ja tsemppiä odotukseen! :)

    VastaaPoista