tiistai 28. helmikuuta 2017

"Hoidetaan kämppä Berliinistä, ne on halpoja siellä"

Minut tuntevat tietävät, etten välitä Samuli Putrosta.
No, otsikon sitaattiin sanon sen verran, että eipä tiedä Putron poika mistä laulaa. Tai ehkä tiesi biisin ilmestymisen aikaan, mutta se oli silloin se. Hinnat ovat nousseet eikä se ollut tänne tullessa yllätys. Yllätys oli, miten vaikeaa asunnon saaminen on.

Ensimmäisenä päivänä täällä yritimme mennä yhteen välitystoimistoon, mutta emme päässeet ovisummeria pidemmälle, koska Frau toisessa päässä ei puhunut eikä ymmärtänyt englantia.

Siirryimme sähköisiin välineisiin.
Don (rohkeampana englanninpuhujana) soitti erinäisiin paikkoihin ja hänen työpaikkansa assistentti avusti sellaisten kanssa, jotka puhuivat vain saksaa. Puheluja on kertynyt varmasti lähemmäs parikymmentä.

Minä olen näköjäään lähettänyt viestiä noin viidestätoista eri asunnosta eri välittäjille. Hienolla Google Translator -saksalla ja englannilla täydennettynä. Vastauksia olemme saaneet pääasiassa saksaksi, jos ylipäätään olemme saaneet vastauksia.

Kävimme katsomassa noin kymmentä asuntoa ja täytimme saman verran hakemuksia.

Yksi kaatui siihen ettei ollut Schufaa (paikallinen luottotietotodistus, jonka saa vasta kun on osoite Berliinissä, jonka saa monesti vasta sitten kun on Schufa, jonka saa kun on osoite, jonka...) emmekä suostuneet maksamaan kuuden kuukauden takuuvuokraa (joka on muuten kuulema laiton pyyntö).
Yksi asunto meni nenän edestä.
Kolme meni muuten vain muille (tosin niiden vuokrailmoitukset roikkuvat netissä kai edelleenkin).
Yhden piti olla vapaa 1.3. mutta sitä tarjottiin meille vasta 1.4. alkaen, sillä vuokraajafirmalla on "uudet koneet ja laitteet eivätkä he pysty aiemmin tulostamaan vuokrasopimusta". Siis mitä?!
Yhteen asuntoon haluttiin vain saksaa puhuva vuokralainen.

Tosi monesta paikasta luvattiin soittaa "huomenna", mutta se huominen ei ole vielä koittanut.

Kolme vuokrahakemusta uiskentelee edelleen jossakin asuntohakemusten bermudberliininkolmiossa.

Pohjakosketus asunnonhaussamme tuli siinä vaiheessa, kun yhdestä paikasta sanottiin, että voisimme hakea asuntoa Salvador-Allende-Strasselta. No eipä koskaan haettu, sillä ahdistuin niin suunnattomasti siellä kymmenkerroksisten betonikolossien ja tukahduttavanharmaiden parkkipaikkojen keskellä, että lupasin muuttaa ihan mihin vaan, kunhan tänne ei tarvitse tulla.

No, ihan mihin vaan ei onneksi tarvitse muuttaa.
Muutettava kuitenkin on, sillä tänään laitoimme nimet paperiin ja uusi puhtaanvalkoinen kolmio odottaa meitä. Mutta siitä lisää myöhemmin!

6 kommenttia:

  1. No sillälailla. Onko tuo tyhjyys sitä man korismia?

    VastaaPoista
  2. Kyllä on mielenkiintoista tuo asunnon haku teillä, huh huh. Mutta tosi hienoa että päihititte ne ja nyt on asunto. Ei sitä usko että mitä kaikkea voi tulla vastaan asuunon haussa. Onnea kovasti.

    VastaaPoista
  3. No on kyllä ollut vaiherikasta tuo asuntojen etsiminen! Ihan käsittämätöntä miten hankalaa! Onnea nyt kuitenkin uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä kaikenlaisia vaiheita matkalle jo mahtunut. Toivottavasti nyt koittaa vähän seesteisempi vaihe. :)

      Poista