keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kun mikään ei riitä

Täällä ei nyt melkein pariin viikkoon ole juuri nukuttu täysiä öitä.
Ehei, vauva ei ole tullut.
Valitettavasti.

Hoo sairasti viime viikon.
Kuume kipusi pahimmillaan yli 39 asteen ja ainakin yksi yö meni itkeskellessä kipeää kurkkua. Tai toisin sanoen korvia, mutta eihän pieni niitä erota. Tohtori Torben määräsi nenäsuihketta ja särkylääkettä, jotka alkoivatkin tepsiä ja neljä päivää sohvalla ihmisriepuna ees taas vaeltavassa kuumeessa maannut lapsi alkoi viikonloppuna olla jo melkein oma itsensä. Yskä oli (ja on) edelleen hirmuinen.

Perjantaina alkoi näyttää siltä, että tauti on tavoittanut minut. Lauantai meni vielä jotenkuten mutta sunnuntai oli jo tuskaa. Kurkkuun sattui, päähän sattui, joka paikkaan sattui, yskä oli jotain ihan omaa luokkaansa. Maanantaina Don vei Hoon uudelleen tohtori Torbenille, joka käski vielä tämän viikon jatkaa kotona oleilua ja nenäsuihkeen käyttöä. Minä testasin Berliinin taksipalvelut ja menin omalle lääkärilleni saamaan antibioottikuurin. Se ei todellakaan ole ollut mikään ihmeantibiootti, sillä yskää, räkää ja vuotavia silmiä riittää edelleen. Viime yönä pisin yhtenäinen unijakso oli kai kolme tuntia, sillä astmaatikkonahan kaikki ottaa hengityselimistöön tiukemmin. Parhaimmillaan (siis pahimmillaan) heräilen tunnin välein yskimään limaa kurkusta ja niistämään. Sekä auraamaan silmiä auki, sillä ne vuotavat niin, että muurautuvat nukkuessa umpeen.

Eikä tässä vielä kaikki!

Ehei.
Eilinen viikottainen vauvatsekkaus lääkärillä paljasti sen, että vielä viikko sitten hyvissä asemissa ollut Taimi on ruvennut istumalakkoon. Vauva on siis kääntynyt ympäriämpäri ja nakottaa väärässä asennossa. Näin viikolla 38+6. Ehkä johtuen yskästä, ehkä stressistä ja siitä etten ole saanut nukuttua. Ehkä ihan vaan kiusallaan.

Sain käskyn mennä eilen suoraan sairaalaan, jossa tosin olin vain hetken kun mitään ihan kriittistä tilannetta ei ollut ja sain tälle päivälle ajan lääkäriä tapaamaan. Tänään lääkäri tutki Taimen ja veikkasi painoksi jo peräti 3,8 kg. Mikä tarkoitti sitä, että hän ei suositellut enää vauvan kääntämistä. Toisena vaihtoehtona olisi perätilasynnytys jossain toisessa sairaalassa, mutta siitä kieltäydyin itse. Joten tällä hetkellä siis odotamme synnytyksen käynnistymistä. Jos Taimi on siihen mennessä muljauttanut itsensä oikeaan asentoon, ongelmaa ei ole. Jos hän sitkaasti töröttää väärin päin, tehdään sektio. Ja jos mitään ei tapahdu ensi viikon torstaihin eli laskettuun aikaan mennessä, palajan sairaalan lääkärin juttusille tekemään seuraavan suunnitelman.

Mikäs tässä on odotellessa ja valvoskellessa yöt yskien ja niistäen.

Eipä tässä, hauskaa joulun odotusta sinnekin...

p.s. Eikä tässäkään vielä kaikki. Hoo on tietenkin oksennellut tänään pariin otteeseen.

4 kommenttia:

  1. Uh, kuulostaa rankalta. Meillä on lapset Berliinissä toinen ala-asteella ja toinen päiväkodissa. Viime viikolla poika sai päiväkodista oksennustaudin, kuulemma Noroa liikenteessä päiväkodissa, kun soitimme päiväkotiin että poika on kotona. Ja tällä viikolla nousi korkea kuume ja kurkku kipu. Veimme pojan lääkäriin Kreuzbergiin, ja lääkäri teki angiinatestin, oli angiina kurkussa pojalla, joten sai antibioottikuurin. Nyt alkaa hänellä olo helpottamaan, mutta kaikenlaista näymmä liikkeellä Berliiniläisessä päiväkodissa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!
      Hoo on nyt tosiaan ollut melkein kaksi viikkoa poissa päiväkodista eikä oikein houkuta viedä takaisin, ettei taas nappaa jotain pöpöä... tuo eilinen oksentelu jäi (ainakin toistaiseksi) pariin kertaan, ehkä se johtui vaan jostain ruoasta. Ei voi tietää. Mutta hyvä että teillä alkaa angiina helpottaa! Se on aika viheliäinen tauti sekin.

      Poista
  2. Samanlaista kovaa yskää on teleporttautunut Suomen Mynssenin eli Espoon päiväkoteihinkin. Viikko meni valvoessa pikku-Bellan kanssa öitä. Tai ehkä se johtuu vaan joulun tuomasta jännityksestä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Nyt jo ehkä uskaltaa sanoa, että jopa minun keuhkokuumeeksi diagnosoitu pöpöni alkaa hiukan hellittää. Hookin pääsi eilen päiväkotiin. Toivottavasti pikku-Bellakin voi jo paremmin!

      Poista