perjantai 29. joulukuuta 2017

Berliiniläinen syntymä

Kuten kuvasta näkyy, hän on lopultakin saapunut.
Mutta siitä lisää hetken päästä.

Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että Taimi teki raskausviikolla 38 kuperkeikan ja kääntyi perätilaan. Sen johdosta pääsin synnytyssairaalan seurantoihin mahdollisen edessä olevan sektion vuoksi. Lisäksi Taimen käännöksen jälkeen minulla todettiin yhden päivystyksessä ravatun viikonlopun aikana keuhkokuume. Joulunalusaika oli siis aikamoista sairaalassa ravaamista ja sairastelua ja Berliinin joulumarkkinat jäivät minun osaltani haaveeksi.

Donin vanhemmat saapuivat vieraaksemme jouluviikon tiistaina ja ihan hyvä niin, apukäsien kanssa saatiin Hoolle rakennettua vähän joulua kaaoksen keskelle. Minusta kun ei juuri ollut ulkona liikkumaan, vaikka antibiootti alkoi lopulta tautiini tepsiäkin. Jouluviikolla kävin kahdesti sairaalalla ja sektio päätettiin tehdä 27. joulukuuta, mikäli Taimi ei siihen mennessä tule järkiinsä ja käänny itse. Aatonaattona oli näistä sairaalakäynneistä jälkimmäinen ja sen päätteeksi rohkenin ulkoilla läheiselle kauppakeskukselle Donin kanssa. Ostimme vähän lisää jouluruokaa ja kaiketi muutaman joululahjankin. Illalla kotona ihmettelin kun mahassa tuntui välillä vähän oudolta ja ehdin jo pohtia, ovatko ne supistuksia. Hoon syntyessä supistukset olivat kuitenkin ensimmäisestä alkaen niin julmetun voimakkaita, että tämä pieni kipristely ei oikein tehnyt vaikutusta. Se myös lakkasi parin tunnin päästä, joten nukuin yöni tyytyväisenä.

Jouluaattona keitimme riisipuuroa ja teimme karjalanpaistia kinkun korvikkeeksi. Puoli kuuden maissa illalla pöytä oli katettu, kynttilät palamassa, pottumuusi ja paisti valmiina tarjoiltavaksi. Don ryhtyi pitämään maljapuhetta, toivotti vanhempansa tervetulleiksi ja mainitsi myös, että Taimikin voisi kohtapuoliin alkaa saapua. Suunnilleen niillä main tuntui siltä, että jotain lorahti. Kävin vessassa toteamassa, että sepä taisi olla lapsivettä, ja palasin kertomaan, että voisi olla hyvä hetki tilata taksi... Koska Hoo syntyi alle neljässä tunnissa, minut oli ohjeistettu siihen, että sairaalaan kannattaa lähteä heti eikä vartin päästä. Eipä siinä. Se karjalanpaisti jäi syömättä ja Donin viinilasillinen juomatta. Hoo vietti kaikesta päätellen antoisan jouluaaton mummon ja papan seurassa.

Olimme sairaalassa hiukan ennen kuutta ja edellisiltaisen kaltaisia supistuksia tuli ehkä vartin välein. Ihan omin jaloin pääsin kuitenkin perille ja valokuviakin ehdimme tilanteesta ottaa sairaalan pihalla. Vauvan sydänkäyrä laitettiin seurantaan ja lääkäri tuli toteamaan, että perätilassa ollaan edelleen eli sektioon mennään. Kello taisi olla lähempänä puolta seitsemää kun lääkäri totesi, että tunti saattaa mennä ennen kuin hän on näin aattoiltana saanut operoivan tiimin kasaan. Ihan niin kauaa siinä ei mennyt, sillä kello 19.10 Taimi oli jo maailmassa.

Sektio oli kyllä jännä kokemus. Spinaalipuudutuksen laittoa ehdin vähän pelätä, sillä jotenkin kuvittelin sen laittamisen sattuvan kovasti. No, sattuihan se saman verran kuin keskiverto verikoe. Jaloista lähti tunto lähes saman tien ja lääkärit vetäisivät pressun alavartalon peitoksi. Siinä vaiheessa Don kutsuttiin saliin ja homma alkoi. Jossain vaiheessa alkoi melkein naurattaa se hytkyntä ja riuhdonta, joka suojaverhon takana kävi. Mutta minkäänlaista kipua en tuntenut, mikä oli ihan terapeuttista Hoon kivuliaan luomusynnytyksen jälkeen.

Taimi kaivettiin esiin ja kiukkuisa kirkuna alkoi samantien. Minulle esiteltiin vauvan genitaalit, sillä olin sanonut etukäteen, ettei niistä ole täyttä varmuutta. Seuraavaksi anestesialääkäri kysyi nimeä ja oli vähän ihmeissään, kun minulla meni hetki sen "keksimiseen". Sitten Taimi vietiin tutkittavaksi ja jossain vaiheessa Don poistui hänen seurakseen. Vatsan kasaan kursimisessa meni huomattavasti kauemmin kuin avaamisessa ja jossain vaiheessa aloin jo voida pahoin. Se ei onneksi kestänyt kovin kauaa ja lopulta minut kärrättiin perhehuoneeseen, jossa Don ja Taimi köllöttelivät tähtitaivasledilamppujen alla.

Ensimmäinen yö (ja oikeastaan kaikki yöt sen jälkeenkin...) oli aika katkonainen. Don sai valloittaa parivuoteen ja minä pötkötin liikkumattomana perinteisessä sairaalasängyssä Taimen kanssa. Ei sitä nukkumiseksi voi sanoa, mutta ehkä jossain vaiheessa torkahdin. Aamulla meidät siirrettiin tavalliseen huoneeseen pari kerrosta alemmas ja Don pääsi käymään kotona. Taimen ajoitus oli sikäli mainio, että mummo ja pappa ehtivät hänet nähdä ennen Suomeen paluuta ja kaiken lisäksi vahtivat Hoota. Joka on muuten erittäin innokas ja ihastunut isosisko.

Ensimmäiset päivät sektion jälkeen olin kieltämättä aika kipeä ja ensimmäinen vessareissu otti kyllä voimille. Kotiin pääsimme sairaalasta torstaina, eli neljä yötä siellä ehdimme olla. Käveleminen tekee edelleen jonkin verran kipeää, mutta kyllä tässä kotona pystyy liikuskelemaan. Taimi on oikein valloittava pieni suppusuu ja tekee usein hyvin äreitä ilmeitä. Hänellä tuntuu olevan kaksi äänenvoimakkuutta: äänetön ja kirkuna. Jälkimmäistä käytetään etenkin vaipanvaihdon yhteydessä ja öisin.

Entä miltäpä tuntui lisääntyminen kielipuolena vieraassa maassa?

Ei hassummalta. Lääkärit ja kätilöt puhuivat enimmäkseen oikein hyvää englantia. Vuodeosaston hoitajat taas enimmäkseen eivät puhuneet englantia, mutta hämmentävän hyvin heidän kanssaan tuli toimeen. Kaiken tarpeellisen koen ymmärtäneeni. Kulttuurieroina mainittakoon ainakin se, että sairaala ei tarjonnut vaatteita leikkaussalikaapua lukuunottamatta. Tosin en tiedä onko se mikään puute, kun ottaa huomioon miten "viehättäviä" sairaalan vaatteet Suomessa ovat... Siinä kaavussa tosin kuljinkin ensimmäiset päivät ja sen jälkeen oli jo ihan kiva laittaa omat vaatteet päälle. Myös ruokailu on aika erilaista Suomeen verrattuna. Tarjolla oli kolme ateriaa: aamupala noin kello 9.00 (leipää, leikkeleitä, jogurttia), lounas noin kello 12.00 (jonka sai valita kolmesta vaihtoehdosta) ja iltapala noin kello 18.00 (lisää leipää, leikkeleitä ja jogurttia sekä salaattia). Hedelmiä, vettä, teetä, kaakaota ja kahvia oli tarjolla ympäri vuorokauden. Suomen sairaalatarjoiluihin "tottuneena" tämä kuulosti aika vähältä, mutta enpä kyllä nälkäiseksi itseäni kertaakaan tuntenut. Toki minulla oli hätävarasto suklaata mukana...

Sektioon ja saatuun hoitoon en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Homma toimi kuin junan vessa. Lääkärit tuntuivat osaavan asiansa ja kaikki olivat koko ajan perillä siitä, että en puhu saksaa. Ainoa miinus tulee ehkä siitä, että "kotievääksi" annetun laskimotukoksia ehkäisevän piikin käyttöön ei oikein opastettu. Onnistuimme siis aamulla hajottamaan yhden piikin, mutta onneksi (kiitos saksalaisen systeemin) päivällä kotikäynnille tullut oma kätilöni auttoi asiassa ja lohdutti, että ei se yhden piikin puuttuminen haittaa kun olen jo jalkeilla.

Tässäpä tämä seikkailu ei-niin-lyhyesti. Seuraavaksi ohjelmassa on kolmas maailmansota eli vuodenvaihde ja jo alkaneiden ilotulitusten räiske. Ensi viikon haasteena on metsästää Taimen syntymätodistus jostain byrokratian kiemuroista ja selvittää, miten hänet kirjataan Suomen kansalaiseksi. Passikin tarvittaneen, sillä aikamme täällä vähenee vääjäämättä. Ja onpa siinä muutossakin "muutama" pikkujuttu vielä järjestämättä (eli siis ihan kaikki).

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea pienestä! Hienoa, että kaikki meni mallikkaasti ja hän on nyt täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Loppu hyvin, kaikki hyvin tosiaankin. :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon. Tuli hauska syntymäpäivä. Voi olla tietenkin,että lapsi valittaa ettei ole edes kunnon syntymäpäivää kun joulu sekoittaa.. Ihanaa kun kaikki meni hyvin. Joulu sekoitti minut niin, etten huomannut postaustasi ollenkaan. en päässyt tietokoneelleni.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voihan se olla, että jossain vaiheessa tulee valitusta syntymäpäivästä, mutta itsepä valitsi. :)

      Poista
  3. Isosti Onnea teille sinne pienokaisesta! Laitoin jo kerran tänne onnittelut, mutta eipä niitä täällä näkynyt. Kiva saada teidät kyllä takas Suomeen!t. Päivis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ohho, mihinköhän on ensimmäiset onnittelut kadonneet. :\ En ainakaan muista että olisin vahingossakaan mitään poistellut. Mutta nytpä tuli onnittelut perille!

      Poista