tiistai 16. toukokuuta 2017

Hellepäivän eläintarharetki


Ystäväperhe Oulusta on ollut ilonamme lauantaista asti. Sunnuntaina teimme äitienpäivän kunniaksi retken Tierparkiin, joka on Berliinin kahdesta eläintarhasta se suurempi. Ja pakko sanoa heti alkuun, että huomattavasti kivempi myös kuin Zoo. Tierpark on nimensä mukaisesti hyvin puistomainen. Eläinten aitaukset putkahtelevat esiin pusikoiden ja metsiköiden takaa ja monet aitauksista ovat myös hyvin "avoimia". Läheskään kaikissa ei ole häkkimäisiä aitoja, mikä tekee miljööstä paljon viihtyisämmän.



Suurimman vaikutuksen nuoriin eläinten ystäviin taisivat tehdä norsut. Etenkin äitinorsu, joka kakkasi ja pissasi sekä pikkunorsu, joka joi sitä pissaa. Se oli niin "yäk!" ja "ällöttävää!", että sitä on pitänyt muistella moneen otteeseen. Todella moneen otteeseen.

Myös kenguru, jonka pussista tursotti ulos poikanen, oli kovasti kiinnostava. Mutta ei läheskään niin kiinnostava, kuin se pissanjuojanorsu.

Kovin pitkään emme Tierparkissa ehtineet vaeltaa, kun pienet ihmiset jo väsähtivät kuumassa ilmassa. Me aikuiset saimme rauhassa syödä ja nauttia ravintolan antimista kun marakattiorkesteri siirtyi kärryihinsä kuorsaamaan. Läheskään kaikkia eläimiä emme ehtineet ja jaksaneet kiertää katsomassa, sillä lopulta helteinen ilma kääntyi vesisateeksi. Hoo jäi vähän kaipaamaan karhuja, mutta uskallan luvata, että menemme Tierparkiin vielä uudestaan.


Eläintarhailun lisäksi on menty lähinnä pienten ystävysten ehdoilla ja eilen he pääsivät peräti kolmeen eri leikkipuistoon rymyämään. Sen lisäksi Hoon muovailuvahat ovat olleet kovassa käytössä kun leipuri hiivat ovat tehneet milloin minkäkinlaista leipomusta. Välillä on luonnollisesti myös kikatettu ja rätkätetty ja pompittu sängyllä ja juostu ympäri asuntoa. Mitä nyt kolmivuotiaat yleensä tekevätkään.

2 kommenttia:

  1. Puistomainen eläintarha kuulostaa ihanalta!

    Hahahaha, voin niin kuvitella miten tuo norsuepisodi on jäänyt 3-vuotiaiden mieleen ja sitä on pitänyt kertoa uudestaan ja uudestaan. Miten tuntuu, että kakka ja pissa-juttu tarttuvat jo 2-vuotiaaseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viimeksi tänä aamuna piti taas norsutarina kerrata. "Voi sitä pikkunorsua!" Hoo päivitteli.... :D

      Suosittelen kyllä Tierparkia, jos joskus Berliiniin tienne vie. Se ON kiva paikka.

      Poista