Berliini & byrokratia - Verotoimisto

Saadakseen palkkaa, Donin täytyy toimittaa työnantajalleen veronumero. Semmoinen tipahtaa postiluukusta automaattisesti, kun on tehnyt Anmeldungin. Kuuleman mukaan, postinkulussa kestää pari kolme viikkoa, joten jos oikein kiire on, voi veronumeron käydä hakemassa paikallisesta verotoimistosta eli Finanzamtista.

Don teki ensimmäisen retken Finanzamtiin alkuviikosta. Hän selitti saksaa puhuvalle infopisteen muorille tarvitsevansa steuernummerin. Muori lykkäsi Donille kupongin käteen ja viittasi odotushuoneeseen. Don askarteli aikansa lomakkeen kanssa ja tuskaili outoja kysymyksiä. Muun muassa sitä, että lomakkeessa kysyttiin veronumeroa. Jota hän siis oli tullut hakemaan. Hermohan siinä meni, joten Don jätti homman sikseen.

Tänään aloimme selvitellä asiaa uudelleen. Ja kas, aikani googlattua löysin tiedon, että steuernummer ja steueridentifikationsnummer ovat  kaksi eri asiaa. Ja näistä jälkimmäinen on se, minkä Don tarvitsee. Ensimmäinen puolestaan, se mitä hän Finanzamtin naiselta pyysi, liittyy ihan muihin asioihin.

Lähdimme uudelle veronumeronmetsästysretkelle yhdessä sana steueridentifikationsnummer paperille kirjoitettuna. Infopisteen tiskin takana istui sama muori kuin edelliselläkin kerralla ja hän lykkäsi meille saman lomakkeen vilkaisemattakaan sanaa paperissamme. Yritimme näyttää lomakkeesta, että tässä kohtaa kysytään sitä numeroa, jota tulimme hakemaan, eli meillä ei vielä ole sitä. Vastauksena oli paljon kiukkuista saksaa ja viittaus odotushuoneeseen.

Sinne siis menimme ja jatkoimme lomakkeen tankkaamista suomeksi. Yhtä väärä kuponki se edelleen oli, se nimittäin oli tarkoitettu freelancereille tai veronpalautuksia haluaville tai jotakin sellaista. Vuoronumerojonotuskaan ei tuntunut etenevän mihinkään, mutta eipä tuntunut kovin houkuttelevalta lähteä uudestaan kinaamaan infopisteen muorin kanssa, hän kun vaikutti siltä että on istunut samalla jakkaralla toisesta maailmansodasta asti.

Lopulta pääsimme huoneeseen numero kolme. Samaa ikäluokkaa oleva tuimailmeinen naisihminen ilmoitti ettei puhu englantia, käski sulkea oven, viittasi istumaan ja pyysi Donin henkilöllisyystodistuksen. Vilkaistuaan sitä, hän kaivoi paperilapun, näpäytti tietokonetta ja kirjoitti veronumeron paperille. Danke schön und auf wiedersehen! Aikaa meni ehkä kaksi minuuttia. Teki mieli käydä palauttamassa väärä ja tarpeeton lomake infopisteen muorille, mutta tyydyin hyvästelemään hänet ystävällisesti.

Mitä tästä opimme?
No ainakin sen, että kannattaa olla ihan varma siitä, mitä on hakemassa. Ja että Treptow-Köpenickin Finanzamtin taloa käytettiin sodan jälkeen internointipaikkana ja sieltä lähetettiin ihmisiä vankileireille kuolemaan. Näin vapaasti tuosta seinässä olevasta plakaatista käännettynä ja historiallisia yksityiskohtia tarkemmin tuntematta.