Sivut

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kiinteistövälittäjistä ja kielitaidosta



Kolmas aamu Berliinissä.
Don lähti töihin, minä etsin asuntoa ja Hoo katsoo lastenohjelmia, sillä taivaan kiitos, Lasten Arena toimii täällä!

Asunnonetsintä ei ole edennyt ihan niin vauhdilla kuin ajattelin. En toki uskonut, että löydämme asunnon päivässä, mutta meillä on ollut taktiikka vähän hakusessa, joten aikaa on tuhrautunut kaikkeen ihan turhaan. Maanantaina yritimme mennä paikanpäälle yhteen byrooseen, mutta emme päässeet ovisummeria pidemmälle. Toimiston nainen ei puhunut englantia ja me emme juuri puhu saksaa, joten hän ei avannut meille edes ovea.

Laitoimme siis kahteen paikkaan sähköpostia (taidokkaalla englannin ja Google Translator -saksan ja yhdistelmällä...), mutta koska vastausta ei tullut heti, joutui Don tiistaina soittamaan niihin. Ensimmäisessä paikassa vastasi onneksi erinomaista englantia puhuva herra, joka oli nähnyt sähköpostimme, mutta oli lomalla, eikä siksi ollut vastannut siihen. Hänen kanssaan kuitenkin sovimme asuntonäytön sunnuntaille. Toisen välittäjän kanssa ei käynyt yhtä hyvin. Hän osasi sanoa, ettei puhu englantia ja Don osasi sanoa ettei puhu saksaa. Se puhelu jäi lyhyeksi.

Peukut siis pystyyn, että sunnuntaina tärppää! Toki sitä ennen olisi kiva päästä muitakin kohteita katsomaan, sillä kyllähän täällä asuntoja on. Ja onneksi emme ole tunkemassa Prenzlauer Bergiin tai Friedrichshainiin tai mitä nämä nyt ovatkaan nämä suosituimmat alueet. Joten toivoa varmasti on.

Muuten saksankielentaidottomuus ei täällä ole haitannut. Hotellin respassa puhutaan luonnollisesti sujuvaa englantia, tosin eilen tilasin aamupalan saksaksi, ihan vain harjoitusmielessä. Olen myös onnistunut ostamaan juustoa juustotiskiltä saksaksi sekä tilaamaan kahvin ja kirsikkapiirakkapalan saksaksi. Olen oppinut, että kassalla voi sanoa alles, kun ei halua ostaa enää muuta. Ja damenbinden-sanan opin ensimmäisenä iltana täällä, kun tajusin että ainoa paikka mistä niitä siihen hätään saa, on hotellin respa eikä respan ihminen osannut sanaa englanniksi...







Toistaiseksi hankalin asia on ollut vähän yllättäen syöminen. Itsehän sitä söisi kaikkea eksoottistakin, mutta Hoo on hankalampi tapaus, sillä monesti oudot ruoat ovat hänestä liian vahvoja. Etenkin nyt, kun olemme täällä Neuköllnissä, jossa kyllä kebabia saa joka kulmalta, mutta ei ns. "tavallista" ruokaa. Ongelmaa ei olisi, jos markettien valmisruokia pääsisi lämmittämään jossain, mutta kun se ei ole mahdollista, menemme vaihtelevilla retkieväillä eteenpäin. Ja tiedoksi ennen kuin sukulaiset siellä Suomessa alkavat kasata avustuspakettiin pottuja ja kastiketta, että kyllä Hoo ruokaa saa ja sitä syö. Ei nyt ihan suomalaisen lautasmallin mukaan, mutta tuskin hän siitä viikossa tai parissa pilalle menee.

Näissä tunnelmissa jatkamme siis asunnon metsästystä ja tänään aiomme Hoon kanssa tutustua läheiseen leikkipuistoon. Varsin suomalaisen loskaisessa säässä.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti löydätte pian sopivan asunnon. Eipä tulisi mieleen, etteivät kaikki siellä osaakaan englantia.

    Ja ihana tuo pinkki talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivotaan tosiaan, että asunto löytyy. Varmaan täällä on sama kuin Suomessakin, että nuoremmat kyllä puhuvat kieliä, mutta iäkkäämmät ei.

      Tuntuu, että joka toinen talo täällä on ihanan värinen. :)

      Poista
  2. En ollut aikoihin käynyt blogissasi ja huomasin, että olettekin siirtyneet ihan uusille urille. Onnea Saksan vuodelle! Kielitaito karttuu nopeasti, kun tunnetusti saksalaiset eivät mielellään puhu englantia. Ja onko edes kauniimpaa kieltä kuin saksan kieli. Olen seurannut pitkään blogia "dit und dat sitä sun tätä". Siinä saksassa asuva suomalaisnainen kertoo siellä elämästään. Voisitte saada häneltä hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos blogivinkistä!

      Toistaiseksi on aika hyvin pärjätty englanti-saksa-sekoituksella, sillä enemmistö on englantia suostunut/osannut puhua. Mutta jänniä paikkoja varmasti vielä tulee...

      Poista