torstai 8. helmikuuta 2018

Köpenick



Muutaman kilometrin päässä täältä meiltä, Köpenickin kaupunginosassa Dahme-joen rannalla, sijaitsee Köpenickin linna. Tämän vuoden aikana olen lukemattomia kertoja ajanut bussilla ja ratikalla sen ohi ja joka kerta pohtinut, että pitäisi tuollakin käydä. Joulun alla Hoo ja Don kävivät linnan pihalla joulumarkkinoilla, mutta se retki jäi minulta väliin keuhkokuumeen takia.

Tänään oli niin huikaisevan kaunis auringonpaiste, että huolimatta onnettoman lyhyistä yöunista päätin lähteä vauvan kanssa kärrykävelylle. Varsinainen kohteeni oli proosallisesti Lidl, mutta matkalla keksin, että minähän voisin samalla reissulla pyörähtää linnan pihalla. Sisäänkin sinne pääsee, sillä linnassa on Berliinin taideteollisuusmuseon sivutoimipiste, mutta en vauvan kanssa liikkuessa viitsinyt ottaa liian suuria tavoitteita.



Linnan takana sijaitsee pieni puisto, jonka ympäri pääsi mukavasti kärryttelemään. Alppiruusujen nuppuja katsellessa alkoi toden teolla harmittaa, etten ollut saanut itseäni sinne aikaisemmin. Osasin niiiin hyvin kuvitella itseni istuskelemaan kesähelteellä linnan puistoon ja piirtelemään linnaa tai alppiruusuja tai Dahmessa kelluvia nokikanoja. Totta puhuakseni en ole koskaan tainnut istua missään puistossa piirtelemässä, mutta tuolla olisin ihan varmasti tehnyt niin...



Privaatin Facebook-tilini seuraajat ovat varmaankin hoksanneet viehtymykseni Köpenickin kaupunginosaan. Etenkin Köpenickin vanhaan kaupunkiin, jossa linnakin sijaitsee. Alue ei ole erityisen suuri eikä sinällään ihmeellinen, kunhan vain sattuu viehättämään silmääni. Vanha kaupunki sijaitsee Spree- ja Dahme-jokien haarautumiskohdassa ja kauas parhaiten näkyvät raatihuoneen ja kirkon tornit. Vanhasta kaupungista löytyy muutama kiva kahvila, joista osaa olen ehtinyt ihastelemaan vain ulkopuolelta. Kesällä meillä oli tapana käydä syömässä jäätelöä ja katselemassa sorsia Dahmen rannassa. Se homma täytyy uusia sitten, kun vuosien päästä tuomme pienen saksanpähkinämme tervehtimään synnyinkaupunkiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti