tiistai 14. marraskuuta 2017

Kotiseutumatkalla Spandaussa

Viikonloppuna pääsimme Donin kanssa hiukan humputtelemaan kahdestaan, kun mummo ja pappa olivat marakattivahteina. Mitään hirmuisen järisyttävää emme keksineet ja ihan hyvä niin, minulle kun liikuskelu alkaa olla vähän raskasta jo ja Donkin meni hankkimaan flunssan itselleen. Sain kuitenkin varattua hotellihuoneen Spandausta, joka on meiltä katsottuna ihan kaupungin toisella laidalla. Lähellä oli, etten varannut kylpylälomaa, mutta onneksi viime hetkellä muistin, että enhän minä mahdu mihinkään uimapukuun enää...

Spandaun raatihuone Havel-joen varrella.
Aloitimme pienoisen lomasemme tutustumalla Potsdamer Platzilla sijaitsevaan Dalí-museoon. Niitä tunnetuimpia valuvia kelloja ynnä muita museossa ei ollut nähtävillä, mutta ihan mielenkiintoisia tuotoksia silti. Museolta jatkoimme junalla Spandauhun ja vesitihkusta huolimatta jaksoimme kävellä kilometrin matkan hotellille. Huoneemme sijaitsi kuusitoistakerroksisen hotellin kymmenennessä kerroksessa, mutta ei siitä saapumisen aikaan kauheasti iloa ollut, sillä ulkona oli jo säkkipimeää.

Olimme hotellilla ennen viittä iltapäivällä ja ehdin jo luulla, että menee nukkumiseksi koko lomailu. Don nimittäin veteli flunssalääkkeidensä kanssa sikeitä ja minä lepuutin kivistäviä jalkojani, emmekä päässeet huoneesta ulos ennen kuin vasta seitsemän jälkeen. Mutta onneksi pääsimme edes silloin. Kävelimme Spandaun vanhaan kaupunkiin, joka oli ihan viehättävä vaikkakaan ei vanha esimerkiksi Tallinna-merkityksessä. Kävimme syömässä illallista ei-niin-kovin-kummoisessa paikassa ja sen jälkeen löysimme monta kivemman näköistä ravintolaa...

Hotellin aamiainen oli oikein maittava ja maisemat sieltä kuudennestatoista kerroksesta oikein hienot (kts. ylin kuva). Jatkoimme lomailua palaamalla keskustaan ja suuntaamalla Neues Museumiin, jonka China und Ägypten -näyttelyyn olen hinkunut kesästä asti. Ja sitä näyttelyä, kuten koko Neues Museumia, suosittelen oikein lämpimästi historian ystäville! Eihän tuollaista isoa kompleksia jaksa kokonaan koluta oli kahdeksannella kuulla raskaana tai ei, mutta kartan kanssa priorisoimme ja katsoimme kiinnostavimmat paikat. Nefertitiä piti käydä moikkaamassa, ihan niin kuin teimme häämatkalla viisi vuotta sitten. Eipä ollut hän juuri vanhentunut. Itse Kiina ja Egypti -näyttely oli myös mielenkiintoinen ja piti sisällään kaikenlaista hienoa.

Kulttuurin jälkeen kiusasin Donia vielä retuuttamalla hänet Galeria Kaufhofin ostoshelvettiin, sillä jostain piti saada Hoolle synttärikakku. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti